Lauri oli rehvakas nuorukainen, jonka 1930-luvulla riehunut tuberkuloosi löi polvilleen. 16-vuotiaana hänet eristettiin parantolaan kauaksi kotoaan. Hän pelkäsi kuolevansa ja lupasi antautua Jumalan työhön, jos tämä vain pelastaisi hänet.
Kun Lauri tervehtyi, hän piti lupauksensa, vaikka se pisti hänet ahtaalle. Saatana kiersi Lauria ympäri. Hän näki harhoja ja pelkäsi tulevansa hulluksi. Naisia tuli ja meni, mutta kukaan ei tuntunut osaavan vastata hänen kysymyksiinsä rakkaudesta. Ahkerien papin opintojen välissä hän istui ravintoloissa ja etsi onnea. Lopulta hän ei voinut muuta kuin painaa päänsä kirkossa virsilautaan ja itkeä.
Opit, sivistys ja tiede eivät tuoneet tyydytystä, kunnes vastaan tuli Aili. Suurten ahdistustensa keskellä Lauri laski aseensa. Keuhkovammansa vuoksi Lauri ei päässyt sotaan. Hän opiskeli natsi-Saksassa 1941-42. Palattuaan Suomeen hän valmistui papiksi ja oli sotilaspastorina sotasairaaloissa. Sotien jälkeen hän oli Evankeliumiyhdistyksen matkapappina 220 päivää vuodessa. Hän teki jatko-opintoja Roomassa, missä hän ajautui itsemurhan partaalle. Kun hänen rakkaansa 34-vuotiaana yllättäen kuoli, syytti hän itseään. Samalla hän kuoli henkisesti itsekin.
