271 (318): 1-2, 4

1 Oi, minkä onnen, autuuden
Nyt usko myötään tuo,
Kun itse Herran Jeesuksen
Se omaksemme suo!
Se huolet, murheet lieventää
Ja mielen myrskyn tyynnyttää,
Kun toivon vahvan, iäisen
Saa kurja syntinen.

2 Kun onnen sen mä myöskin sain,
Niin miks en laulaisi.
Ja äänin kirkkain kiittäis vain
Mun autuudestani?
Nyt uhmaan vaikka kuolemaa,
Kun Jeesus siitä pelastaa;
Maan pilkka pientä myös nyt on,
Sen hylkään suosion.

4 Mun kanteleeni kauniimmin
Taivaassa kerran soi.
Siell´ uusin äänin kirkkahin
Mun suuni laulaa voi
Riemuisen kiitosvirteni
Rakkaalle Jeesukselleni.
Ah, autuas on päivä se,
Kun pääsen perille.


Kirjassa olevaa Siionin kanteleen laulua 271 kommentoi evankelisuuden asiantuntija, professori Seppo Suokunnas.